sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Juttu mobiililaitteiden hyödyntäminen opetuksessa –kurssille

Kurssimateriaalia padletilla

Koulutuksen monipuolinen lähipäivä ja kollegoiden kanssa yhdessä seuratut webinaarit olivat antoisia. Esim. QR-koodia aloin käyttää vasta nyt aktiivisesti, kun kuulin, että myös snapchatin kamera lukee koodin, eikä siihen tarvitse ladata erikseen sovellusta puhelimelle. Kuulin myös, että äidinkielen opettajat käyttävät padletia kurssimateriaalin tallennus/jakamispaikkana sekä myös oman aineryhmän ideoiden jakamispaikkana. Olin käyttänyt padletia aikaisemmin jonkun verran oppilaiden kanssa pieniin kirjoitustehtäviin mutta nyt kurssin oppimistehtävän myötä päätin panostaa padletiin oikein kunnolla.

Loin rehvakkaasti neljälle tämän jakson kurssille oman padletseinän. Käytännössä jaksoin tehdä aktiivisesti vain yhtä saksan kurssin padletia. Oppilaat löytävät sieltä paperilla jakamani aineistot (esim. kurssisuunnitelman), linkkejä (kurssille sopiviin videoihin, Quizlet-harjoituksiin ja kirjan kustantajan tehtäviin/äänitteisiin), itsenäisen työskentelyn ohjeet/ratkaisut (olin poissa kaksi päivää). Opiskelijat pääsevät sieltä myös kaikkiin kurssin aikana tehtäviin pieniin padlettehtäviin, joihin ei siis tarvitse antaa opiskelijalle erikseen linkkiä, vaan kaikki löytyy tuosta samasta osoitteesta. Kurssilla oli yksi tenttijä, jolle myös tallensin ohjeet samaan paikkaan.

Oppilaat kirjoittivat jakson aikana pieniä tuotoksia padletille saksaksi esim. mein Frühstück (esittelivät aamupalansa kuvan kera), Heute trage ich... (kirjoittivat nimettömänä, mitä heillä on tänään päällä ja sitten arvailtiin kuka on kuka, ei sovellu isolle ryhmälle), Wiener Sehenswürdigkeiten (esittelivät yhden Wienin nähtävyyden kuvien kera), Vokabelmeister (tutustuivat uuden tekstin sanastoon, keräämällä sieltä esim. ostoksilla tarvittavaa sanastoa ja käyttämällä niitä muutamassa lyhyessä lauseessa, joita myös tutkailtiin lopuksi yhdessä). Padletiin on helppo kirjoittaa kännykällä ja myös liittää kuva tekstin mukaan. 30 oppilaan ryhmässä vain neljä ilmoitti, että heidän puhelimella ei kuvan lisäys onnistu.

Padlet on helppo käyttää ja edellä mainitut tehtävät vievät tunnista vain pienen osan. Parasta on ajatus, kun seuraavan kerran pidän saman kurssin, minulla on jo kurssipadlet tehtävineen valmiina. Poistan vain nykyisten oppilaiden tuotokset sieltä. Aika näyttää, tuleeko padletista sähköinen kurssimateriaalivarastoni vai löytyykö tilalle vielä jokin parempi sovellus.

Tiina P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi loppuun vähintään etunimi ja sukunimesi ensimmäinen kirjain, jos julkaiset kohdasta NIMETÖN, jolloin nimesi ei näy Google-tunnuksestasi. Kommentti kannattaa aina kopioida itselle ennen kuin valitsee JULKAISE, sillä valitettavasti toisinaan viesti siinä vaiheessa katoaa.