torstai 21. joulukuuta 2017

Huh, lukion loppu häämöttää! Kahoot-tehtävä abeille

Hei

tein abeille viimeiselle opon tunnille tehtäväksi Kahoot-tehtävän. Tämä tehtävä tehdään joko ryhmissä tai yksittäin ja ajatuksena on kerrata mitä kaikkea tuleekaan ottaa huomioon tässä vaiheessa lukio-opintoja. Tehtävä on ikään kuin abin muistilista lukion loppuvaiheessa olevista asioista.

En ole vielä teettänyt tätä tehtävää, mutta 3. jakson lopussa annan sen abeille tehtäväksi.

Terkuin Tiina Rautaliin

Opinto-ohjaaja
Oulun Lyseon lukio
044 703 9454
Kajaaninkatu 3
90100 Oulu

tiistai 19. joulukuuta 2017

Mobiililaitteiden hyödyntäminen opetuksessa

Hei!

Omat mobiililaitekokeiluni ovat olleet Kahoot ja nyt koulutuksen innoittaman QR-koodi -lukijat. Qr-koodi lukijat olen kokenut hyödylliseksi prePD-kurssilla jossa opetan englanniksi biologiaa ryhmälle ilman oppikirjaa. Olenkin liittänyt powerpoint dioihin kysymyksiä ja opiskelijat pääsevät aineistoon, eli tietylle nettisivulle QR-koodin kautta. Todella nopeaa ja kätevää tiedonhakua ilman pitkän osoitekentän kirjoittamista.

Mielenkiintoisia mobiilisovelluksia sain koulutuksesta myös maantieteen tunneilla, joita en vain ole vielä päässyt testaamaan,

Mukavaa joulun odotusta!

Salla Vähämetsä

maanantai 18. joulukuuta 2017

Quizlet helpottaa työtäni

Terve,

Toisin kun monet kieltenopettajat, en ollut ikinä tutustunut Quizletiin ennen tätä kurssia. Kurssin aikana minulla oli hankala englanti 6 -kurssi menneillään. Siinä piti käyttää vanhaa en3-kirjaa, mutta käydä uuden opsin sarjan kielioppi läpi. Se koostui neljästä eri vanhan opsin kirjasta. Tämän sotkun takia olin erityisen iloinen, kun huomasin miten paljon valmiita quizletteja löytyi. Opin luomaan ja jakamaan kansion täynnä sopivia quizletteja luokalle ja näin opiskelijat näkivät kaikki osa-alueet yhdellä kohdalla.

Toivottovasti kuvaus on ymmärettävä.

T. Eva-Jo

Padlet esteettömyyden opiskelussa

Mobiilioppimisen kurssi innoitti minua kokeilemaan Padlettia. Otimme maantieteen ensimmäisellä ja ainoalla lukion pakollisella kurssilla huomioon kansainvälisen vammaisten päivän 3.12.2017 seuraavalla tavalla. Ja samalla harjoittelin opettajana Padletin käyttöä opetuksessa.

Pyysin opiskelijoita kiertelemään ympäri Lyseota 10–15 minuuttia ja valokuvaamaan esteettömyyden hyvin huomioivat tai huonosti huomioivat kohteet. Valokuvat tuli laittaa yhteiseen Padlet-hyllyyn. Tässä linkki paritöiden pohjalta koostuneeseen Padlettiin, joka on upotettu myös alle. 

Tehty Padletilla


Havaintoja: Valokuvien lataaminen Padlettiin vie aikaa. Välillä Padlet-palvelu ei toiminut lainkaan – ruuhkan takia. Kenties valokuvien pakkaaminen pienempään kokoon sujuvoittaisi Padlet-hyllyn toimintaa.

Jatkossa taidan pyytää jonkinlaista valokuvien muokkaamista ennen kuin opiskelijat lataavat valokuvan Padlettiin. Opiskelijoista oli mukava kierrellä pareittain ympäri koulua. Keskustelu vammaisuudesta ja esteettömyydestä onnistui mutkattomasti pienen koulukierroksen päätteeksi. 

Sirpa Anttila-Muilu
biologian ja maantieteen opettaja
Oulun Lyseon lukio

tiistai 12. joulukuuta 2017

Oma kokeilu englannin tunnilla

Hei!
Halusin kokeilla jotakin ihan uutta ja päädyin testaamaan google expeditionsia kahdeksasluokkalaisten kanssa. Australiaan liittyen löysin pari sopivaa tutkimusmatkaa Sydneysta ja Suuresta Valliriutasta.
Käytimme iPadeja, koska koulussamme ei ole virtuaalilaseja. Koska osa tutkimusmatkan valmiista teksteistä oli vaativia, yksinkertaistin sanastoa ja selitin omin sanoin osan termeistä. Tämä onnistui hyvin ja sain vaikutelman, että oppilaat pysyivät hyvin mukana.
Oppilaat tykkäsivät kokeilusta, koska se oli erilaista ja jännää. Oma arvioni on, että vähemmänkin kokenut opettaja pystyy hyvin käyttämään sovellusta. Aion jatkossa tehdä muita tutkimusmatkoja oppilaiden kanssaan työstäen heidän kokemaansa esim. niin että oppilaat kertovat kuulemastaan suullisesti apusanojen avulla, teen sanaselityksiä ja oppilaat saavat arvata mistä sanasta on kyse tai kahootin. Vaihtoehtoisesti oppilaat voivat ihan vapaastikin kertoa, mitä muistavat näkemästään ja kuulemastaan.
Aion näyttää muillekin opettajille, miten google Expeditions toimii ja aion ehdottaa rehtorillemme, että hankkisimme koulullemme virtuaalilaseja.
Lopuksi kysymys Matleenalle: Onko niin, että useisiin tutkimusmatkoihin pitää ostaa lisää sisältöä ja jos niin on, mitä ne maksaa?
T. Anna-Mari Lahti, Svenska Privatskolan i Uleåborg

_______________________________________________________
Obs! Sähköpostiosoitteeni on muuttunut: mari.lahti@eduouka.fi

maanantai 11. joulukuuta 2017

Oulun koulutus webinaari

Hei!

Olen aiemmin pitänyt paljon kahoot visoja. Koulutuksen myötä innostuin tekmeään läksynkuulusteluja Quizizziin. Kaikki visat eivät ole julkisia, mutta esim. filosofian 2.kurssille sopiva arvot ja normit on julkinen. Qr-koodia olen myös paljon käyttänyt, ja esim. opiskelijat ovat päässet sitä kautta nettisivuille ja opetuksessa paljon käyttämääni padlet seinälle. Opiskelijat ovat innostuneet siitä, että Qr-koodin luku on mahdollista snäpin avulla.

t. Kirsi Nissilä

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Ideoita ruotsin opiskeluun

Täällä kaksi Tarvitsee kaveria –intiaania, Leena Kiuru ja Hanna Heikkilä.

Olemme ottaneet haltuun kaksi sovellusta: answergardenin ja qr-koodin käytön. Answergardenilla on esim. kysytty mitä ja miten oppilaat haluavat kertaustunnilla kerrata ja viritelty uusia teemoja kun asia vaihtuu. Kun aiheena oli kuluttaminen, kysyttiin: ”Vad kan du inte leva utan?” ja ”Vilken av dina ägodelar kan du inte leva utan?” Eipä juuri yllätytty kun jälkimmäisessä tuli isoimmalla fontilla näkyviin ”mobilen”.

Open juhlahetkiä oli, kun abit sanoivat ”Ei mulla ole qr-koodin lukijaa” ja ope sai vastata, että snapin kamerakin lukee niitä. (Kiitos tiedosta Kaisu Mäki!)

Ainakin svenska dagenina jaettiin vastattavaksi netistä löytynyt pieni ruotsinkielinen historia-aiheinen tietokilpailu. Muutenkin on jaettu tutustuttavaksi oheismateriaalia.

Tässä jaksossa jaetaan neloskurssilaisille Svenska kyrkanin Alternativ julkalender.

Tässä teillekin ja hyvää joulua!

T: Leena ja Hanna

lauantai 9. joulukuuta 2017

Mobiililaitteiden hyödyntäminen opetuksessa

Hei!

Idea on seuraavanlainen. Opiskelijat opettelevat käyttämään Marvin Sketch -ohjelmaa (molekyylien piirto-ohjelmaa) siten, että he opettelevat pienissä ryhmissä yhden jutun ohjelmasta ja laativat siitä pienen opetusvideon jollakin mobiililaitteella. Totetustapa olisi aika vapaa. Sitten jakaisimme kaikki videot yhteisesti kaikille. Varmaankin kaikilla pitäisi olla hieman erilainen aihe videossa, jotta oppisimme käyttämään em. ohjelmaa riittävän monipuolisesti.

En osaa sanoa, miten tämä toimisi käytännössä ennenkuin kokeilen sitä opiskelijoiden kanssa.

T: Harri Kinnunen
Oulun Lyseon lukio

perjantai 8. joulukuuta 2017

Scholae Futurum -harjoitustehtävä Quizletissa (ÄI, proosan käsitteet)

Hei,

tässä tekemäni Quizlet-harjoitus äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen ja kaunokirjallisuuden alalajin proosan käsitteiden oppimisen tarkistamiseen:

torstai 7. joulukuuta 2017

Scholae Futurum -mobiilikokeiluni

Hei,

Alla ovat pienet mobiilikokeiluni Mobiililaitteiden käyttö opetuksessa Oulun lähipäivän jälkeen.


QR-koodit tienä nettilinkkeihin


Toteutin Sanomalehtien liiton oppituntivinkin niin, että jaoin materiaalit etukäteen tulostamieni QR-koodien avulla. Opettelin myös lyhentämään osoitteet bit.ly:ssa. Opiskelijat lukivat Tuntematon sotilas -elokuvan arvosteluja viidestä eri lehdestä omalla älypuhelimellaan ja valitsivat kaksi niistä vertailtaviksi.

Vertailu tehtiin ÄI8-kurssin tunnilla, tehtävän avulla harjoiteltiin tekstitaidon vastauksen tekoa. Samalla tuli tutustuttua ajankohtaiseen media-aineistoon ja kerrattua, millainen tekstilaji arvostelu onkaan. Lopuksi käytiin vielä lyhyt keskustelu siitä, ketkä kriitikot olivat lähimpänä opiskelijoiden omia näkemyksiä (suurin osa ryhmästä oli nähnyt elokuvan).

Plussat:

  • materiaaleja ei tarvinnut monistaa, tehtävästä ei jäänyt juurikaan jätepaperia
  • opiskelijat olivat motivoituneita, koska sai käyttää älypuhelimia ja aihe oli ajankohtainen
  • materiaaleihin pääsi nopeasti käsiksi

Miinukset:

  • yksi arvosteluista olikin maksumuurin takana – olisikohan linkki muuttunut jotenkin QR-koodiksi muuttamisen syövereissä? Jouduin siis kuitenkin printtaamaan muutaman kappaleen yhtä arvostelua.


AnswerGarden -gallup


Käytin oppikirjan lämmittelytehtävän vastausten keräämiseen AnswerGardenia. Koska itse käytin sovellusta ensimmäistä kertaa, vastausten tarkastelussa ilmeni hieman sähläystä. Kun sitten saimme vastaukset järjellisesti esille, systeemi näytti toimivan kätevästi. Tavallisin vastaus näkyi suurimmalla fontilla ja näytti siis tuloksen selkeästi.


Tehtävän vastaukset Todaysmeet.com-sovelluksella


Teimme kirjan tehtävää tavalliseen tapaan, jokainen omassa tahdissaan. Pyysin opiskelijoita vastaamaan Todaysmeet-sovelluksessa, jolloin erilaisia vastauksia saattoi helposti tarkastella valkokankaalta. Kommentoin opiskelijoiden vastauksia ja niistä keskusteltiin.
Tämä soveltuu hyvin etenkin tulkinnallisiin tehtäviin, joissa hyvin monenlaiset vastaukset voivat olla hyväksyttäviä. Myös ne, jotka eivät halua olla äänessä, uskaltavat vastata ja käsittelyyn saadaan useammanlaisia vastauksia.

Ystävällisin terveisin
Kaisu Mäki
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
Haukiputaan lukio

maanantai 4. joulukuuta 2017

Mobiililaitteiden hyödyntäminen opetuksessa idea/kokeilu

Hei!

Tässäpä minun ideani, jota toteutan juuri vasta alkaneella pitkän matematiikan geometrian kurssilla. Kurssi on siis vasta alkanut, eivätkä oppilaat ole vielä ehtineet tehdä yhtään videota.

Ideani oli, että oppilaat tekevät opetusvideon geometrisen ongelman ratkaisemisesta käyttäen vain harppia, kynää ja viivainta. He tekevät mainoksen, johon he liittävät QR-koodin, jonka takana opetusvideo on. Nämä mainokset kokoamme kurssin aikana matematiikan luokan seinälle, jotta muut opiskelijat voivat niitä käydä katsomassa. Geometrisia ongelmia on 10 ja oppilaat tekevät videot 3-4 oppilaan ryhmissä. Tein itse mainoksen tästä ryhmätyöstä ja liitin siihen QR-koodin, jonka takaa ongelmat, ohjeet ja ryhmiin ilmoittautumislinkki löytyvät.

Ystävällisin terveisin Virpi Kiiskilä

Scholae Futurum -hankkeen etätehtävä

Hei!

Innostuin uudelleen Quizletista, kun kokeilimme koulutuksessa Quizlet Liveä. Minulla on ollut Quizletissa abeille termipankki, josta ovat voineet kerrata äidinkielen keskeisiä termejä, mutta uskoakseni abit ovat käyttäneet kertausmahdollisuutta vähän. Siispä muutos edelliseen käytäntöön: oppituntien aluksi tai lopuksi pelaamme ko. oppitunnin termeillä Quizlet Liveä. Näin saan asiat "pakkokertautettua" :)

Ystävällisin terveisin
Sari Tapola
Oulun Lyseon lukio
050 347 2033

Answergarden -kuvia

Hei,

tässä pari kuvaa liittyen raporttiimme.

t. Hanna ja Leena Osykista